- Etusivu
- Taiteilijat
- Juha Menna
Juha Menna
Juha Menna on Rajamäellä asuva ja työskentelevä kuvanveistäjä.
Piirtäminen, puu ja pronssi ovat päätekniikoitani.
Teen enimmäkseen figuratiivista kuvanveistoa.
Puun ja pronssin ohella olen tehnyt veistoksia keramiikasta, kivestä, polyesterihartsista, lasikuidusta, lasista, teräksestä, pellistä…
Veistoksen fyysinen koko on kuvanveistossa olennaista ja useimmiten mittakaava onkin sidoksissa valittuun materiaaliin. Yhtälailla materiaalin valinta teoksen sisältöön nähden on tärkeää. Pintastruktuuri, käytetyt värit, hitsaussauma… tai mikä tahansa näennäisesti vain tekninen suoritus on myös liitettävissä teoksen sisältöön. Teoksen nimi on tietysti selkein linkki sisältöön.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja se tekee työn eri materiaaleilla kiinnostavaksi, kun pyrkii veistoksella sisällön ja tekniikan yhteistyöhön.
Pronssiin tekeminen ei ole kovin ekologista, mutta pronssissa on taikaa. Valupäivässä kiteytyy koko pronssivalua edeltänyt valmistelu. Sulaa metallia kaadettaessa muottiin on nöyrä tunne, mutta samalla tuntee itsensä hieman suuremmaksi kuin onkaan.
Kun ensimmäisen kerran tein pronssivalua, kauhistuin kun yhden veistoksen muottiin tekeminen, polttaminen, valaminen, muotin avaaminen ja viimeistely vei kaksi viikkoa… Ja tätä ennen oli luonnollisesti tehty teoksen muovailutyö. Kyseessä oli vain pienoisveistos, noin 30 cm:n korkuinen.
Muutamia pronssivaluja myöhemmin alkoivat työvaiheet tuntua luontevilta ja alettuani ymmärtää jokaisen vaiheen hyödyllisyyden lopputulokseen nähden, koko prosessi alkoi kiehtoa yhä enemmän. Olen valanut kaikki teokseni itse, kuten olen tehnyt kaikki muutkin työvaiheet aina itse: luonnoksista patinointiin, muottien polttoa lukuun ottamatta. Tekemiseeni sisältyy siis valtavasti ”kisällin” työtä.
Pidän siitä että olen mukana jokaisessa työvaiheessa. Säilytän kosketuksen alusta loppuun ja näin teos tuntuu omalta.
KOULUTUS
1999 Taiteen maisteri, Kuvataideakatemia
1993 -1998 Kuvataideakatemia, Kuvanveiston laitos
1988 Puuseppä, Hyvinkään ammattioppilaitos
OPETUSTYÖ
2006- 2021 Pekka Halosen akatemia
2004- 2021 Nurmijärven opisto
2007- 2008 Laurea Ammattikorkeakoulu
2003- 2013 Nurmijärven kuvataidekoulu
2004 Lahden Taideinstituutti
2004 Taidekoulu MAA
2003- 2004 Kanneljärven kansanopisto
1999 Kuvataideakatemia
MUU TYÖ
2013 -14 ”Veistäjät” Teatteriesitys Tapani Kokon kanssa. Smeds Ensemble, Suomen Kansallisteatteri