Siirry sisältöön
« Takaisin listaukseen

25.07.2024 - 30.08.2024

TUOMO ROSENLUND -Teoria ja käytäntö-

-Teoria ja käytäntö-  koostuu 10 maalauksesta, jotka ovat valmistuneet vuosina 2014-2017

Maalasin 2014 vuoden alussa paljon maisemallisia aiheita, mutta kaipasin lisää tarinallisuutta teoksiini. Ja koska sitä puolta syntyy yleensä parhaiten ottamalla teoksien aiheeksi ihminen, luonnostelin yhden kesän erilaisia hahmoja touhuamassa milloin mitäkin. Kun sitten syksyllä aloittelin varsinaista maalaustyötä, oivalsin, että luonnostelemani pikkuruiset hahmot näyttävätkin sellaisenaan hauskoilta isokokoisilla pohjilla.
Työskentelin maalaamalla ensin abstrakteja ja ekspressiivisiä värikenttiä melko ronskilla otteella. Niiden sekaan aloin sijoittelemaan sitten pikkuihmisiä milloin mihinkäkin seikkailuun: ne rakensivat, lomailivat, veneilivät, matkailivat, haahuilivat. Tekivät siis asioita, mitä ihmiset nyt ylipäätään tekevät. Innostuin uusista teoksista. Ne olivat hauskoja, moniulotteisia, värikkäitä, syvällisiäkin - ja niitä oli ennen kaikkea todella hauskaa tehdä!
Maalasin sarjan viimeiset teokset vuoden 2017 alussa. Tuolloin veistos- ja julkisen taiteen tilaukset täyttivät kalenterini, ja pakottivat maalaamisen toistaiseksi taka-alalle omassa työskentelyssäni. Keskus Galleriassa esillä olevassa kokonaisuudessa on esillä teoksia kaikilta niiltä vuosilta, joina maalauksia tein. Vaikka ne periaatteessa toistavatkin samaa teemaa, tarkkaan katsova voi löytää myös pieniä vivahde-eroja eri aikoina valmistuneista teoksista.

 

Pohjavirta & Rosenlund ”Suojaväri” taidegrafiikkaa

Työparin -Pohjavirta & Rosenlund - muodostavat kuvataiteilijat Johanna Pohjavirta ja Tuomo Rosenlund.
Johanna työskentelee ammattivalokuvaajana ja on keskittynyt henkilökuvaukseen.
Tuomo on kuvataiteilija, hänen työskentelynsä pääpaino on piirtämisessä sekä julkisen taiteen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Tamperelainen aviopari Johanna ja Tuomo ovat tehneet vuodesta 2009 digitaalista grafiikkaa työparina.
Teokset yhdistävät erilaisia valokuvan ja piirustuksen tekniikoita, ja ne saavat fyysisen muodon taidekartongille vedostettuina pigmenttivedoksina.
Pohjavirta & Rosenlundin teoksia on esiintynyt useissa näyttelyissä kotimaassa ja ulkomailla, ja pari on pitänyt neljä yksityisnäyttelyä teoksistaan.

Suojaväri on kokoelmanäyttely, joka esittelee parin teoksia muutaman viime vuoden ajalta.
Teosten sisällölliset lähtökohdat löytyvät luonnosta sekä urbaanista maisemasta.
Puut, kasvit ja eläimet esiintyvät kuvissa säännöllisesti joko symbolisina tai konkreettisina elementteinä.
Niihin yhdistyy ajoittain rakennuksia, erilaisia rakennelmia ja ihmisiä.
Kuvien jännite syntyy valokuvallisten ja piirustuksellisten elementtien kohtaamisesta, joka synnyttää katsojalle visuaalisen leikin kuvan sisälle.
Erilaiset todellisuudet sulautuvat kokonaisuudeksi,
joka antaa tilaa myös katsojan mielikuvitukselle.

 

Tervetuloa näyttelyyn.

Jaa:
Näyttelyn teokset Kuvia näyttelystä

Näyttelyn teokset

Kuvia näyttelystä