02.09.2020 - 26.09.2020
RASALIINA SEPPÄLÄ Hipaisu
Rasaliina on vantaalainen kuvataiteilija, kuvittaja ja tarinankertoja.
Rasaliina näkee taikaa ja mielikuvituseläimiä yllättävissäkin paikoissa. Tarinankertojan mieli kehittää jatkuvasti uusia maailmoja, joiden asukkaat saattavat lymyillä ihan tavallisen kodin komeron uumenissa tai pienen puutarhan pensaiden alla piilossa.
”Inspiroidun pienistä asioista: väreistä, valon leikistä pinnoilla ja erityisesti luonto antaa minulle loputtomasti ideoita.”
Ollessani pieni kehitin ”hipaisut”, silloin en olisi osannut unelmoidakaan, että jonain päivänä ne saisivat olla taidenäyttelyni innoite ja nimi. Aina kun näin jotain kaunista, auringonlaskun värjäämän taivaan, pakkasen huurtamat puut tai kypsän kukkapellon tallensin hipaisun. Hipaisun tallentaminen on helppoa. Etusormi ja peukalo laitetaan ympyräksi ja siitä katsotaan läpi haluttuun kohteeseen, sitten räpsäytetään silmiä ja hipaisu on tallessa. Tallensin ne penaalini pieneen sivulokeroon.
Nyt aikuisena voin ammentaa näistä lapsuuden hipaisusta voimaa ja väriä maalauksiini. Maalauksissani haluan tuoda katselijan luokse juuri tuon herkkyyden ja eletyn tunteen. Osa teoksistani on selvästi esittäviä, mutta moni jättää arvoituksellisuutta ja etsimisen riemua katsojalle.
Tästä linkistä näet suuntaa antavat kuvat näyttelyn teoksista
Näyttelyn teokset Kuvia näyttelystä